maanantai 17. toukokuuta 2010

Varkaus - Leppävirta - Varkaus

 Lauantaina 15.5. oli aurinkoista, joten vesille piti taas päästä. Päätettiin kohtalaisesta tuulesta huolimatta lähteä käymään Leppävirralla. Reitti oli ennestään osin tuttu, koska olin melonut Leppävirralta Varkauteen joskus vuosia sitten. Moottoriveneellä en kuitenkaan ollut aiemmin tätäkään väliä ajanut.

 Varkaudessa syväväylällä kohti Leppävirtaa. Kuvassa näkyy Puurtilan silta. (24.5m alitus)

Matka meni reippaassa myötätuulessa hyvin ja saavuimme Unnukan palvelusatamaan, joka sijaitsee unnukan ja kylpylähotelli Vesileppiksen lähellä viitostien vieressä. Syötiin sataman vieressä olevassa Kotipitsassa pitsat ja lähdettiin jatkamaan matkaa.

Paatti parkissa Unnukan palvelusatamassa.

Polttoainejakelua ei tässä satamassa ollut, vaikka jotenkin olisin niin kuvitellut. Tiukassa meinasi olla polttoaineen saanti, mutta onneksi syväväylän varrella olevassa VP:n rantaparkissa suostuttiin myymään meille bensaa, vaikka virallisesti ei kyseinen paikka vielä auki ollut. Viikon päästä kuulemma aikoovat avata. Ehkä olisi jäljellä olevalla bensalla kotiin päästy, mutta varmempi olo oli ajella, kun tankkiin saatiin täytettä.

Ei muuten välttämättä enää ensi kesänä saa polttoainetta Leppävirralta veden ääreltä, kun rantaparkin jatko on ensi vuonna vaakalaudalla.

Paluumatka meni vauhdikkaasti kohtalaisen kovasta vastatuulesta ja aallokosta huolimatta. Kovin nautinnollistahan matkustaminen ei ainakaan etupunkassa makailtaessa ole, mutta me ei moisen annettu häiritä. Kaasua vaan ja kotiin :)
Näkymä Unnukan lahdelta Varkauteen päin.

Kilometrejä tällä reissulla kertyi varmaan se noin 30. Tarkkaa lukemaa ei tullut katottua. Aikaa meni muutama tunti taukoineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti